Patarei vangla

14 08 2010
Patarei vangla

Patarei vangla, Tallinna. Vanha vankila on entisellään, pari vuotta taisi vierähtää ensi visiitistä. Paikka ei odotetusti tarjonnut enää sitä samaa fiilistä mitä ensimmäisellä kerralla. Tavaroita on vaihtanut paikkaa, joku oli siivonnut kirjaston lattialta romut pois, tuperkuloosiosaston ovikyltti lähtenyt jonkun matkaan.. Paikasta otin silti jonkun verran kuvia, vaikka ko. mesta on kuvattu usean sadan kuvan voimin jo aiemmin. Nyt oli hieman parempaa kalustoa mukana ja laajis oli ainostaan käytössä. Seuraavan kerran kun tuonne menen, koitan keksiä pääsisikö johonkin muualle kuin nyt avoinna oleviin. Rautaovet ovat suhteellisen hyvin suljettuja, jotkut jopa hitsattu kiinni. Noin 4-5 kertaa enemmän nähtävää olisi suljettujen ovien takana kuin nyt tarjolla oleva :)



Loma!

23 07 2010
Loma!

4 viikon kesäloma alkoi tällä viikolla. Ohjelmassa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä, parasta lomaa on vain olla, eikä suunnitella joka päiväksi jotain tekemistä. Tarkoitus olisi loman aikana kuitenkin jossain välissä kuvata lähikunnissa vähän kuvituskuvaa maalta, mm. peltoja ja maalaismaisemia.

Aiemmin julkaisin kuvasarjan laman kaatamasta suomalaisesta tehtaasta, joka löytyy täältä http://kappas.fi/?p=651 Tein samoihin aikoihin myös bonus-sarjan joka aiemmin ei ole täällä esillä ollut. Kuvasarja löytyy täältä http://www.kappas.fi/tehdas2/

Kuvassa Antti, juhannuspäivänä Kaisan kanssa karkasivat mopovespalla talleille ja pieni maastoratsastus, krapulassa tietenkin. Tuo humma taisi olla Kaisan peli.. Kuva on Holgan tuotoksia, luottofilminä Kodak 400VC.



Kuva-arvoitus

14 03 2010
Kuva-arvoitus

Latvian reissulta kuva-arvoitus. Mikä kuvassa on?



Skrunda ghost town…

16 02 2010
Skrunda ghost town...

Skrundan kuvien kanssa nyt toista viikkoa ollut tekemisissä, piti vähän kaivaa uusia, ennen julkaisemattomia kuviani sieltä. Teemana on ulkokuvat ja 8 kuvan minisarja alla olevan linkin takana. Kuvat ovat siellä mustalla taustalla, jossa ne toimivat paljon paremmin.

KUVASARJAAN TÄSTÄ!



Hylätty tehdas

30 11 2009
Hylätty tehdas

Suomen 1990-luvun alun lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä. Pieniä, keskisuuria ja hyvin suuria yrityksiä kaatui kuin sieniä sateella. Viikonloppuna muutaman tunnin tutustuin erääseen tehtaaseen, joka on työllistänyt aikoinaan toista tuhatta ihmistä ja ilmeisen kannattavaakin ollut vuosikymmeniä. Tälle tehtaalle arvatenkin kävi myös hassusti. Lyhyessä ajassa toista tuhatta ihmistä vailla työpaikkaa, tuntui taatusti myös pienehkön kunnan kukkarossa. Voisin kuvitella, että suurin työnantaja lähialueella lakkasi olemasta. Useiden miljoonien rakennukset ja laitteet jäivät vaille käyttöä. Valuutalla ei ole juuri merkitystä, markka tai euro, paljon se on kuitenkin jättää rappeutumaan ja ruostumaan.

24 kuvan kuvasarjaan TÄSTÄ!