Filmihöpinää
26 08 2009Melkein kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta, niin se aika menee nopeasti. Olen kuvaillut käytännössä pelkästään filmille Lomolla kuukauden. Digillä kuvannut kuukauden aikana kaksi kertaa, pikkusiskoni kuvasin sekä tuo kuukausittainen klubi, josta info-sivulla mainitaan. Muutamat ensimmäiset filmit kehitin liikkeessä, sitten päätin ostaa tankin kotiin ja kehittää mustavalkoiset itse. Paperiversioita teetän jossain kohtaa valikoidusti. Mustavalkoisten negojen kehittäminen on lopulta erittäin helppoa, kunhan muistaa ja tietää mitä tekee. Ensimmäisellä kerralla oli läppäri lähellä ja pitkät ohjeet netistä poimittu. Hieman jännitti onko mitään kuvaa negoissa.. olihan siellä, ja nyt muutamia kehittäneenä alkaa päästä jyvälle hommasta.
Filmille kun kuvailee, tulee ainakin alkuun kuvailtua kaikkea sellaista, mitä ei enää digillä tulisi koskaan kuvattua. Rakennuksia, yksityiskohtia, puistoja ym. Voisi jopa sanoa, että filmille kuvaaminen saattaa opettaakin jotain valokuvaamisesta.
Muovilaatikkokamera Holga on jäänyt Lomon hankinnan jälkeen hieman vähemmälle käytölle, suurin syy on varmasti suhteellisen työläs filminvaihto ja 12 kuvan jälkeen sama show taas uudestaan. Holgassa on omat hyvät puolensa, enkä sitä ole pölyyntymään jättämässä. Holga tekee mielestäni erittäin persoonallista kuvaa, pehmeää ja aika yllätyksellistä, koskaan ei voi tietää mitä sieltä kehittyy. Lomon sielunelämään on päässyt jo hieman kiinni, isoja yllätyksiä ei tule samalla tavalla. Kuvat on lisäksi selkeästi tarkempia, joskin perseelläänhän nekin hyvin pitkälti on. Pitäisi saada parempi tuntuma tarkennukseen, että osaa oikeasti arvioida etäisyyksiä. Ostin myös kotiin taso-/filmiskannerin, skannaamalla itse negat, säästää todella paljon rahaa, aika nopeasti tuo maksaa itsensä takaisin. Värifilmit toistaiseksi kehitän liikkeessä, jos joskus sitten niitäkin yrittäisi kotioloissa kehittää.
Kuva on yllätys yllätys, Turusta ja kuvassa Pinella, Aurajoen rannalta. Kyseinen kuva on Lomon tuotoksia, kuvattu Kodak T-max 400 filmille ja kehitetty omassa kylpyhuoneessa.
Saman kehityksen tuloksia nähtävillä TÄÄLLÄ!
Categories : Viikon kuvat



Viimeisimmät kommentit