Hylätty tehdas
30 11 2009Suomen 1990-luvun alun lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä. Pieniä, keskisuuria ja hyvin suuria yrityksiä kaatui kuin sieniä sateella. Viikonloppuna muutaman tunnin tutustuin erääseen tehtaaseen, joka on työllistänyt aikoinaan toista tuhatta ihmistä ja ilmeisen kannattavaakin ollut vuosikymmeniä. Tälle tehtaalle arvatenkin kävi myös hassusti. Lyhyessä ajassa toista tuhatta ihmistä vailla työpaikkaa, tuntui taatusti myös pienehkön kunnan kukkarossa. Voisin kuvitella, että suurin työnantaja lähialueella lakkasi olemasta. Useiden miljoonien rakennukset ja laitteet jäivät vaille käyttöä. Valuutalla ei ole juuri merkitystä, markka tai euro, paljon se on kuitenkin jättää rappeutumaan ja ruostumaan.
24 kuvan kuvasarjaan TÄSTÄ!


mielenkiintoinen blogi sulla kyllä :)
en olisi uskonut, että täällä kotimaassakin voi jäädä tehdas seisomaan tuolla lailla käyttämättömänä pitemmän aikaa.
Kiitos :) Kyllähän noita enemmänkin on Suomessa. Tosin ihan noin isoja ei monia löydy, pienempiä todella paljon. Onhan tuollakin alueella toimintaa aika paljonkin..
[...] julkaisin kuvasarjan laman kaatamasta suomalaisesta tehtaasta, joka löytyy täältä http://kappas.fi/?p=651 Tein samoihin aikoihin myös bonus-sarjan joka aiemmin ei ole täällä esillä ollut. Kuvasarjaan [...]