7
11
2009
Innostuin taas pitkän tauon jälkeen tekemään kuvapankkikuvaa. Kuvia siis myyntiin erinäisiin tarkoituksiin. Puhtaasti mainonnan kuvituskuvista työn puolesta aika selkeä käsitys, minkälainen kuva myy ja on helppo käyttää esimerkiksi nettisivujen tai esitteen kuvitukseen. Minulla oli aiemmin joitain vanhoja kuvia myynnissä Plugissa, josta viime viikolla otin kaikki pois. Halvat hinnat ja jatkuvat alennuskamppiksetkaan eivät juuri kuvia myyneet. Toki kuvia oli vähän, mutta jotenkin ei tuntunut siltä, että tuo on se oikea ja paras paikka. Olihan välissä yksi konkurssikin.
Osa vanhoista sekä myös uusia kuvia on nyt myynnissä Cartina-kuvapankissa (http://www.cartinafinland.fi). Lupauduin myös Cartinan blogiin (http://cartinakuva.blogspot.com) joskus kirjoitella kuvaamiseen liittyvistä jutuista.
Comments : No Comments »
Categories : Viikon kuvat
30
10
2009

Uusin hankinta filmikameroiden puolelta on Diana F+. Diana on alunperin 1960-luvulla Kiinassa valmistettu erittäin edullinen muovikamera. Ymmärrettävistä syistä, ei noita hirmu pitkään valmistettu. 2000-luvulla eräät hullut alkoivat valmistuttaa samaa laatikkoa uudella F+ -nimellä. Kaiken pitäisi olla aika tarkkaan samaa mitä alkuperäisessäkin oli. Muovia koko laatikko, sulkimessa saattaa jokunen pieni metalliosa olla, ei se muuten varmaan kestäisi käyttöä. Kamera on hyvin samanoloinen kuin Holga 120GFN, mutta eroja toki löytyy, mm. piirto on muovioptiikalla taatusti pehmeämpää. Diana ei myöskään vuoda valoa yhtään, toisin kuin Holga. Diana on myös kooltaan aavistuksen pienempi ja painoakin taitaa olla vähemmän. Tähän uuteen versioon on tehty myös lisäys, neulansilmäominaisuus, objektiivin saa siis irti ja otettua superlaajaa “pinhole” -kuvaa. Tätä ominaisuutta ei tainnut alkuperäisessä olla ollenkaan. 2 rullaa vasta kuvattu reissussa, tässä maistiaisia niistä. Lisäinfoa ko. kamerasta löytyy seuraavan linkin takaa. http://microsites.lomography.com/diana/products/diana-f-plus
Ai niin, Dianaa tulee saamaan kaiketi pian ihan kaupan hyllystä Turusta. En siitä nyt tässä vielä enempää huutele..
Klikkaahan kuvaa niin aukeaa vähän isompi versio.
Comments : No Comments »
Categories : Viikon kuvat
28
10
2009
Muutama maisemakuva Alpeilta. Klikkaamalla pikkukuvaa, aukeaa kuva isompana ja oikeassa koossa.
Comments : 1 Comment »
Categories : Viikon kuvat
28
10
2009
Viikonlopun reissulta. Tanja Poutiainen voitti maailman cupin avauskilpailun Söldenissä, kuvassa kaverin tunnelmat heti tuoreeltaan. Nyt on alpeilta maisemakuvaa taas reippaasti. Näyttäisi varmasti todella hyvältä isona printtinä.
Comments : No Comments »
Categories : Viikon kuvat
24
10
2009
Sölden lädt vom 24. – 26.10.09 zum traditionellen Auftakt der Skiweltcupsaison auf den Rettenbachgletscher.
Après Ski Team Finland perinteisellä kaudenavausretkellä. Tuhottoman paljon kuvaa tänään kuvattu ja huomenna pitäisi tuplata määrä. Kommentointi otettu pois oudon spämmitulvan johdosta ko. postaukseen.
Comments : No Comments »
Categories : Viikon kuvat
Viimeisimmät kommentit